perjantai 26. syyskuuta 2014

Matkalla

"Rautatieasemat ovat kaikkialla romanttisia, sillä ne ovat lähtemisen ja palaamisen paikkoja. Lisäksi kaikki tapahtuu ihmisten keskellä ilman, että itse tajuaa kuinka yhtä aikaa on niin näkyvä ja näkymätön. Siinä on jotain samaa kuin rakkauden olemuksessa. Asemat ovat niin isoja tunnekeskittymiä, että on hämmästyttävää, etteivät ne räjähdä ilmaan kaikista tunteista." Samuli Putro

Mulla on ollu vissiin kuukauden tauko junailussa. Tuntupa taas niin kotosalta olla rautatieasemalla ja kuunnella kuulutuksia. Jostain syystä rautatieasemilla on mun mielestä hyvä fiilis. Tykkään seurailla ihmisiä ja miettiä, mistä ja mihin kukakin on matkalla, mitkä on lähtijän ja jääjän suhteet ja sen sellaista.

Jyväskylässä asuessa oikaisin usein aseman poikki kotiin. Monta kertaa teki mieli hypätä junaan, ku kuulutukset oli niin houkuttelevia.

Jotenki teemaan sopivasti tuli just Vain elämää -jaksossa Elastisen Odotanko turhaan sua sittenkin, ku saavuin kakkoskotiin. Matkafiiliksiä siinäkin. (Lisäilen lyricsit tänne, kun ne nettiin ilmaantuvat.) Hyvä Ela, hyvä junat ja hyvä matkalla olo ja liike.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti