sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kalsari-sunnuntai

Oon tänään nukkunu puolillepäiville ja sitte vaan ollu. Marraskuussa tuli painettua tukka putkella paikasta toiseen. Oli tosi kivaa, mutta nyt huomaan, että tapahtumaton sunnuntaikin tuntuu mukavalta. Mitä vanhemmaksi tuun, sitä enemmän ymmärrän sanontaa "kohtuus kaikessa". Ei kovin mediaseksikästä, mutta totta. Tasapaino menemisen ja olemisen välillä on tärkeää.

Oon tosi huono elämään hetkessä ja huomaan jo vähä suunnittelevani kevättä ja ennenkaikkea riemuitsevani siitä, että parin viikon päästä aletaan pienin askelin mennä kohti valoa! 

Huomenna kiikuttelen yhden paketin joulupuu-keräykseen. Kivalta tuntuu myös toisenlaisen joululahjan antaminen World Visionin kautta: lahjan otsikko oli Hellyyttä ja se tarkoitti seuraavaa: "Hellyyttä lapsille.

Tällä lahjalla järjestetään työpajoja perulaisille vanhemmille läheisyyden ja hellyyden merkityksestä. Erityisesti isiä kannustetaan osallistumaan perhe-elämään ja lasten tukemiseen. Varhaiskasvatus ja leikkiminen jää Perussa usein vähäiseksi. Tämän vuoksi lasten sosiaaliset taidot ja osallistuminen jäävät puutteelliseksi. Koulumenestys paranee kun lasten suhteet vanhempiin paranevat ja nämä osallistuvat oppimiseen osoittamalla kiinnostusta." 

Vähän on huono omatunto siitä, että jouluvalmistelujen sijaan oon vaan rötväilly. Tää MeNaisissa ollu juttu kuitenki vapautti omantuntoni. :D











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti