lauantai 31. tammikuuta 2015

Valssi tanssitaidottomille, SuomiLOVEa

Joku sunnuntai-ilta satuin katsomaan ohjelmaa, jossa Jarkko Martikainen lauloi Valssin tanssitaidottomille. Kuulijoina oli pariskunta, jossa mies on menettämässä liikuntakykyään ms-taudin vuoksi. Pari tanssi laulun tahtiin ja samalla kuultiin myös heidän tarinansa. Täydellisen koskettavaa. En oo seurannu jokaista jaksoa, mutta jokaisella katsomiskerralla ohjelmassa on ollut hienoja tarinoita ja laulujen tulkintoja. Laulujen välityksellä ihmiset ovat yllättäneet rakkaitaan ja kertoneet heille, miten tärkeitä he ovat. Tällaista hyvänmielen tositv:tä todella tarvitaan! 

Tämän päivän Sibelius-talon konsertti oli loistava! Bändi toimii ja sovitukset ovat hienoja ja viimeisteltyjä. Konsertissa nähtäviin juttuihin oli käytetty aikaa ja vaivaa, kuten koko sarjaan. Ihanan myönteinen konsepti, joka ei kuitenkaan ole liian imelä tai laskelmoitu, vaan aito ja karhea niinkuin elämäkin. Ja rakkaus. 

Valssi tanssitaidottomille

"Yksi kaksi kolme, vaihtuu valssin askeleet
Ei ne taitu niinkuin vuodet ovat taittuneet
Painajaisten vierasväki saapuu irvimään
Ei ne osaa tanssia omissa häissäänkään

Vaan Feder Stairkin kademielin tanssii taivaassa
Hän tanssii niinkuin enkeli, mut kuollut on, ei voi palata maailmaan

Vanha herra kouheen tanssii loppuun rakkauden
Itse suosin jatkuvuutta siksi tanssi en
Jos vain toisten toiveita käyn täällä täyttämään
Niin sekoitan vain pahemmin jo valmiin sekopään
siksi muita selitysten syitä kuule et
Vain toisilleen on mies ja nainen, ja vain toisilleen tilivelvolliset
Tällä matkalla jossa näin

Ylämäessä tönin sua eteenpäin
Alamäessä vauhtias jarrutan
Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut
Opin enemmän, opin sinut

Jotkut käyvät ulkokultaisuuttaan vaalimaan
Sääntökirjaan tartutaan kuin lapseen hukkuvaan
Kurttuotsien etiketin mukaan eletään
Ja jos se etiketti petti, sitten itketään
Kuka häissään oli päissään, aivan sama se
Kunhan matka yhteinen ei meiltä kesken jää matkan varrelle
Tällä matkalla jossa näin

Ylämäessä tönin sua eteenpäin
Alamäessä vauhtias jarrutan
Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut
Opin enemmän, opin sinut

Ylämäessä tönin sua eteenpäin
Alamäessä vauhtias jarrutan
Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut
Opin enemmän, opin sinut

Yksi lysti mulle nyt, kun kaksi on perhe
Siirto siitä mihin vain on mahtava erhe
Ja yhden väitteen vielä laulaa tanssitaidoton
Alkukangerrella saa, jos loppu kaunis on"

Read more at http://www.leoslyrics.com/jarkko-martikainen/valssi-tanssitaidottomille-lyrics/#jphuMFL7Pe5lEJx9.99

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti